Kuntosali ja ulkoliikuntapaikat

Lihasvoimaharjoittelu vahvistaa merkittävästi lihaksia ja luustoa sekä vähentää kehon rasvakudoksen määrää. Se on hyvää terveysliikuntaa, jonka on todettu olevan yhteydessä pidempään elinikään, parempaan mielialaan, muistiin ja insuliinitasapainoon. Lihasvoimaharjoittelu suositellaan kaikille aikuisille kestävyysliikunnan ohella vähintään kahtena päivänä viikossa.

Kuntokulma, kuntosali ja liikuntatila ikääntyneille

Kotokartanosäätiöllä on senioreiden kuntosali- ja liikuntatila Kuntokulma osoitteessa Maantie 16-18. Kuntokulma on viihtyisä ja esteetön ikääntyneiden liikuntapaikka ja tarkoitettu erityisesti henkilöille, joiden liikkumiskyky on heikentynyt.

Kuntokulma on varusteltu Hur-laittein. Kuntosalilaitteet perustuvat paineilmaan ja mahdollistavat turvallisen ja tehokkaan harjoittelun. Laitevalinnat on tehty ikääntyvien voimaharjoittelun erityispiirteet huomioiden. Laitteet eivät sovellu pyörätuolissa istuvan henkilön käyttöön.

Kuntokulman ovet ovat avoinna maanantaina ja tiistaina klo 10-12, jolloin uusi asiakas voi käydä tutustumassa tilaan ja varata ajan laiteopastukseen. Kuntosalisopimuksen tekeminen edellyttää ohjatun laiteopastuksen läpikäyntiä.

Kuntokulman hinnat:

22€/kk aamupäivän kuntoilija klo 6-12
22€/kk iltapäivän kuntoilija klo 12–17
20€/kk illan kuntoilija klo 17–21
35€ 10 kerran kortti ( voimassaolo 3 kk / 10 kertaa)

Kysy lisää liikunnanohjaajalta p. 050 3084014 tai sähköpostitse osoitteesta info@kotokartanosaatio.fi

Ulkoliikuntapuisto

Kotokartanosäätiön ylläpitää Suokylän ja Kulmalan ulkoliikuntapuistoja.  Ulkoliikuntapuistoissa on yhdeksän eri lihasryhmille tarkoitettua laitetta. Kulmalan senioripuistossa on lisäksi tasapainoa ja liikkuvuutta kehittävä harjoittelualue.

Suokylän senioripuisto sijaitsee Puistonkulman läheisyydessä osoitteessa Oikokatu 4.

Kulmalan senioripuisto on Kotokaarteen pihapiirissä, osoitteessa Uudenmaankatu 10.

Senioripuistot ovat kaikille avoimia, esteettömiä ja turvallisia liikuntapaikkoja ympärivuotiseen käyttöön.

Toiminta